Viiniministeri Veli-Antti Koivuranta valittiin keväällä 2014 mandaattiinsa suoralla äänestyksellä yksikamarisen valiokunnan baariparlamentissa. Päätökseen ei voinut hakea muutosta valittamalla.
KOULUTUS JA KOKEMUS
Viiniministeri aloitti aistinvaraisen politiikkansa Akateeminen viiniseura ry:n riveissä vuonna 2000. Seuraavana vuonna ministeri havaitsi pyytämättä ja yllättäen toimivansa viiniseuran puheenjohtajana ja myöhemmin ulkosuhdevastaavana. Tuona aikana hän ohjasi lukuisia viininmaisteluita ja koulutuksia sekä seuran sisällä että muiden järjestöjen ja hyvävelikerhojen tilaisuuksissa.
Vuonna 2008 Viiniministeri suoritti kansainvälisen WSET Advanced -viinitutkinnon. Siitä eteenpäin hän aloitti suosituiksi muodostuneet viinikurssinsa Helsingin työväenopistossa alustamalla viiniluentoja ja ohjaten maisteluita sisällöltään kymmenistä eri teemoista. Vuodesta 2013 alkaen Viiniministeri on toiminut Vuoden viinit -kilpailun tuomariston jäsenenä.
Viinien aistinvaraisen politiikan ohessa Viiniministeri Koivuranta on kouluttautunut kuulonvaraisesti Sibelius-Akatemiassa valmistuen musiikin maisteriksi. Hänen akateemiset opintonsa ovat sisältäneet laaja-alaisesti mm. musiikkikasvatusta sekä orkesterin- ja kuoronjohtoa. Nykyisin Viiniministeri toimii mm. Helsinginkadun Filharmonikoiden taiteellisena johtajana. Kansalaiskuntoaan ministeri ylläpitää kestävyys- ja joukkueurheilun parissa.